keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Naiset, esim?


Koska blogin aloittaminen on pelkkää tyhjää taulua ja siten täynnä lukemattomia mahdollisuuksia itsensä häpäisyyn, voi aloittaa vaikka kaikkein yksinkertaisimmista kliseistä. 

Naiset, esim? 

Minun on itse asiassa hyvin vaikea uskoa, että kukaan minua katsoessaan ajattelisi, että tuossapa on aikuinen nainen. Siis olen, ei sillä. Olen kolmekymmentä ja neljä vuotta vanha, nainen, sillä tavalla kai aikuinen. 

Todellisuudessa ajattelisi varmaan esimerkiksi, että miksi tuo on pukeutunut kuin kassialma, ja kuinka se lompsii tuolla tavalla menemään, onko se nähnytkään kampaa. Esimerkiksi. Siis jos jostain syystä ajattelisi. Miksi tuo yrittää juosta tuohon bussiin ja uhmaa kaikin tavoin siinä painovoimaa, hyväluoja juokseeko tuo oikeasti. Esimerkiksi. Huomaako se, että sillä on kuraa kengässä, miten se nyt tuolla tavalla astui koirankakkaan. Onko se huomannut, että sen laukku on auki ja miksi siltä puuttuu nappi takista. Ymmärrätte idean?

Pitkään elättelin jotenkin sellaistakin illuusiota, etten yksinkertaisesti osaa meikata. Että ongelma on siinä, etten yksinkertaisesti osaa piirtää naamaani, vaikkakin entinen taidelukiolainen olen. Etten vaan nyt osaa, mutta joku toinen tekisi ihmeitä kasvoilleni. Taikoisi minusta esiin sen siistin, asiallisen ja huolitellut aikuisen naisen. Joka sitten kantaisi päällään ne siistit ja asialliset vaatteet. 

Mutta ei. Kävin ammattilaisella meikattavana, ja lähdin otsa kurtussa peilin edestä pois. Näytin jälleen suttuisesti meikatulta mieheltä, ja puolentoista tunnin juhlien jälkeen vessan* peilissä näkyi punakka ja pönäkkä, tuskaisen näköinen aikuinen nainen, jonka meikki näytti tuhrulta. Tai siis. No sinne päin sen aikuisen naisen osalta. Kaunis, kuulas ja hyvä ihoni, jonka vuoksi ammattilainen ei tahtonut laittaa minulle peitevoidetta (mutta naistenlehdethän käskevät) oli lähinnä vitsi, mutta lohduttaudun sillä, että eipä kiristänyt ihoa sekään. 

Ne vaatteet? Toki, ostin siistejä ja asiallisia. Käyn aikuisten naisten vaatekaupoissa, ja ostan laadukkaita vaatteita. Kalliin neulemekon, joka vetää rinnakkaistodellisuuksienkin nukkapallot itseensä. (Ei, en ole ostanut nukkaleikkuria, mutta kerran poistin toisesta neuleesta partaterällä nukkaa, koska se on näppärä niksivinkki, ja leikkasin siihen reiän, tietenkin leikkasin, olenhan minä.)  Tyylikkäästä ja siististä kotelomekosta aukeaa helmasauma ja kengistä putosi kahden viikon jälkeen nappi. Sukat pyörivät jaloissa, kaikki sukat. Eivät sillä hyvällä tavalla.

Kaikki on heikun keikun.

Muttei sillä söpöllä, "katsokaan olen boheemi, eteerinen ja herttainen mutta silti aikuinen nainen"- tavalla.

Naiset, esim. Sellainen salaseura, joka on edelleen yhtä suuri mysteeri. Että voikin elää koko elämänsä naisena, ymmärtämättä niistä yhtään mitään. 


* Sivuhuomautus, sen vessan oven kahva jäi käteeni. 


tiistai 5. marraskuuta 2013

Tervehdys


Tämä on fiktiivinen blogi. En minulla mitään jakkupukua ole. 

Omistin kyllä kerran bleiserin, se oli ruosteenruskea. Olin 17-vuotias ja rumatukkainen, pullea, vähän kömpelö itseni kanssa ja itsetietoinen. Sillä huonolla tavalla. Sillä, johon kuuluu jatkuva taustaääni, joka huomaa jokaisen virheen, jokaisen kömpelyyden, jokaisen mahdollisen katastrofin. Ostin sen bleiserin ja puin sen päälleni. Ajattelin, että nytpä näytän siistiltä ja asialliselta. 

En näyttänyt.

Näytin 17-vuotiaalta, vähän kömpelöltä, pullealta rumatukkaiselta teiniltä, joka on pukeutunut eriskummallisesti ruosteenruskeaan bleiseriin, luoden kokonaisuuden josta ei ihan tiedä kumpi tahtoo karata enemmän, teini vai bleiseri. 

Niin se vaan on. Jotkut meistä hylkivät asiallisia vaatteita, siistiä meikkiä ja huoliteltua ulkonäköä. Jos ihan tarkkaan kuuntelee, voi kuulla kuinka bleiserin sekoitekuitu vaikeroi pyrkiessään erkaantumaan tämän maailman Umbrien iholta. 

Tälle ei ehkä ole tieteellistä perustaa, mutta se johtuu vain siitä, ettei kukaan ole tutkinut asiaa. Meillä kaikilla kömpelöillä maailmanvarojilla on kiire varoa jokaista askelmaa ja ennakoida katastrofeja. Irrotella hiuksia vetoketjun välistä, tikahtua purukumiin tai piirtää suttuisia silmärajauksia. 

Jos ei olisi, ja jos uskaltaisimme muutenkin (sillä emme uskalla, koska katastrofeja on ja kaikkialla niitä onkin), niin olisimme tämänkin todistaneet tieteellisesti.

Jos olet kömpelö rumatukkainen teini, älä huoli. Sinusta kasvaa aikuinen ja kaikki tulee olemaan hienoa. Sinusta tulee sillä hienolla tavalla itsetietoinen, otat tilan kuin tilan haltuusi. Kaikki järjestyy. 

Jos olet kömpelö rumatukkainen teini, ehkä voisit lopettaa lukemisen tähän. 

(Tuskin olet, sillä täti-ihmisten blogit eivät teinejä houkuttele. Mutta jos olet, lopeta lukeminen. Teille muille. Tämä on fiktiivinen blogi, ja taas minä valehtelin. Kaikki ei järjesty. Olet aikuinen ja oikoluku jättää meiliin sanan kakki, tukehdut edelleen omaan sylkeesi bussissa jauhettuasi purkkaa, ja jätät hiuksesi repun olkahihnojen alle, samalla kun selvittelet suuhun kulkeutuneita hiuksia pois, paitsi nehän ovat jo purukumissa kiinni, ja tarvitseeko sanoa enempää, olet aikuinen ja kaikki on edelleen samoin. Elämä on pelkkää slapstickiä, ollaanpa rehellisiä. Olet vähän kömpelö itsesi kanssa ja pullea muttet enää sievällä tavalla, hiuksesi eivät pysy kauniisti ja näytät aina siltä, että katastori vartoaa olan yllä. Ainoa ero on siinä, että naurat itsellesi ehkä hieman aidommin. Niin ja se, että nyt et ole nuori.)